Löysimpä tosi vanhan kuvan musta ja Metusta, ei herranjestas! Ja tästä se vanhojen kuvien ja videopätkien kaivelu lähti ja pian muuttui postaukseksi... :) Tässä teille mun ja Meten ura ihan alusta tähän päivään asti!
Ekaa kertaa palleron selässä 2010 talvella. En edes muista miten päädyin tätä kokeilemaan kun oli saanut tallin kamalimman hevosen maineen aika kevyesti. :) |
Toisen kerran kun menin Metellä "hyppäsin" sillä vähän ravissa koska seuraavana päivänä olisi kisat mihin piti mennä toisella hevosella mutta en päässyt sillä niin ajattelin mennä ainoalla vapaalla.
Kisoissa Mette nosti ykkösellä laukan molemmissa askellajeissa, ja sillä oli silloin niin hallitsematon laukka ainakin mulle että en saanut sitä sille seuraavalle mille olisi pitänyt ja se hyppeli molemmissa luokissa ihan niitä esteitä mitä itse halusi. Empä paljon muuta odottanutkaan!
Sen jälkeen treenattiin vähän, ikävä kyllä lähes kaikki sen ajan kuvat on hävinneet rikkoutuneiden koneiden myötä.
Seuraavat kisat samassa paikassa meni jo paremmin tuloksin, ristokkoluokasta 0vp ja 60cm yksi pudotus.
Toiset kisat. |
Youtube videoiten lisääminen bloggeriin on yksi turhauttavimmista asioista mitä tiedän kun en sitä osaa, joten en todellakaan rupea laittamaan videoita tähän, pistän linkin ja se kelvatkoon.
TIPPUMISVIDEOON
Sitten käytiin muistaakseni parit harjoituskisat nollaradoilla ja ruusukkeitakin alkoi kertyä. Välillä meni huonosti ja välillä hyvin. Kisakalenterista löytyy kaikki tulokset! :)
Ylhäällä näitä satunnaisia ruusukekuvia, jotka on aina pakko säästää vaikka koneella on näitä Meten pärstäkuvia palkintojenjaosta jo ihan liikaa...
Ensimmäisiä seurakisoja en muista, ensimmäisiä aluekisoja oli Sh-Kummajaiset ja Ypäjän kisaviikon suokkiluokka, joka oli myös meidän toinen 80cm.
70 ratoja kierrettiin pisimpään kaikista, ne on jo sekoittunut mun päässä ihan täysin. :D
Ensimmäinen ja muistaakseni jopa ainoa uloskielto! |
Asiallinen esteen ylitys! |
Ensimmäinen 90cm mentiin Messilä Derbyssä kahdella puomilla. Toinen 90cm oli Suomenratsujen kuninkaallisissa ja kolmas aluemestaruuksissa jossa oli myös meidän ensimmäinen metrin lyhyt rata.
Messilä Derby |
Aluemestaruudet |
Sh-kuninkaalliset |
Loppuun vielä kaksi vanhalta kanavaltani löytyvää (piilotettua mutta teille laitan nyt näkyville) videota, molemmat kehityksestä esteillä. Ensimmäisessä videossa on meidän ensimmäisiä hyppykertoja ennen-osiossa, jotka on jo poistettu ennen toisen kehitysvideon tekemistä, siksi pitää katsoa molemmat.
En suosittele katsomaan vain ensimmäistä tai jää todellakin väärä kuva musta ja Metestä, ensimmäisen videon jälkeen-osio on aikalailla toisen videon ennen-osion kanssa samaa luokkaa. :D
Video 1.
Video 2. (Jos aiotte katsoa vain toisen niin katsokaa tämä!)
Tässä tämäniltaiset vanhojen kaivelut. Tai no, itseasiassa olen kirjoittanut tätä monena päivänä... Toivotaan että parin vuoden päästä voin taas sanoa että näin huonoa se meidän meno joskus oli, näyttäen uusimpia kuvia! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen tosi kiitollinen kaikille jotka ehdottavat postausideoita, vaikka minkälaiset vain mukavat komentit ovat tervetulleita :). Poistan kaikki ilkeät ja sävyltään kokonaan negatiiviset kommentit, sillä haluan pitää blogini viihtyisänä sivuna. Jos laitat oman blogisi linkin kommentin perään, käyn katsomassa sitä, mutta en lupaa että rupean lukijaksi.